lauantai 11. elokuuta 2012

Puuhailua lauman kanssa

Täällä oli siis kaksi viikkoa neljän koiran lauma. Huh mikä paimentaminen oli noissa otuksissa kun kaksi niistä oli pentuja. Arskaa etenkin täytyi pitää kurissa ja nuhteessa kun käytöstavat eivät oikein ole hallinnassa 4kk vanhalla riiviöllä. Kaikkea piti vähän pureskella, kun hampaidenvaihto oli meneillään. Luna ja Akukin osallistuivat pentujen hallintaan. Arska lähti eilen kotiin ja nyt on huomattavasti rauhallisempaa, tosin Afilla on nyt reilusti ylimääräista energiaa, kun ei pääse painimaan Arskan kanssa.
Afi on saanut harjoitella hirmuisia juttuja mm. pesua, föönausta, harjausta, trimmausta koneella, saanut tutustua kovaäänisiin ihmislapsiin ja päässyt ajelemaan autolla. Kaikki on kuitenkin sujunut oikein mallikkaasti eikä mikään jännitä, kunhan vain hetken saa tutustua uuteen asiaan.

 Afi melkein 10vko
 


 Afi ja Kateellinen Aku
 Lauma poseeraa tyylillä
Afi, Luna, Aku ja Arska
Ilmeikäs Luna ja lauma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti