perjantai 11. elokuuta 2017

Kuulumisia

Meidän rakkaalla Lunalla 8v8kk(BS Known Story 2 ensimmäistä kuvaa) on ollut rankka vuosi. Se sai kohtutulehduksen juoksun jlk helmikuussa ja se steriloitiin, sitten kesän alussa Lunan liikkuminen rupesi muuttumaan voimattomaksi ja ylösnouseminen oli vaivalloista. Noin kuukausi sitten Luna rupesi ontuilemaan toista etujalkaansa ja päätettiin viedä mummeli tutkimuksiin. Lunalle tehtiin kattava röntgenkuvaus, jossa näkyi spondyloosi(2. asteen) ja toisessa etusessa vähäistä nivelrikkoa, muuten kaikki oli mallikkaassa kunnossa. Luna sai paria kipulääkettä ja on jo paremmassa kunnossa, mutta tarvitsee vielä kuntoutusta. Jos vielä se nyt vielä jakselisi jokusen vuoden olla meidän ilona <3

Sitten vielä hieman piristävämpiä uutisia. Millin ja Arskan (BS Arnold) lapsista meillä asuva riiviökaksikko Sintti (Crocodile Rock's Poor Little Fish) ja Tötö (CR Ritch Little Bitch) on aloittanut paimennuksen ja ovat osioittaneet vahvaa paimennustaipumusta!



Luna


Sintti lampailla

torstai 16. helmikuuta 2017

Tallinna näyttely 12.2.2017

Afi kävi Tallinnassa näyttelyssä. Tuomarina oli Bo Skalin.
Arvostelu: "Pää voisi olla elegantimpi. Erinomainen runko. Oikeanlainen kaula. Hyvät mittasuhteet. Oikenlainen häntä. Liikkuu hyvin. Erttäin kiva luonne. Hyvä väri."
Tulokseksi ERI1 SA PN1 ROP SERT CACIB elikkäs meillä on nyt uusi Viron Muotovalio!



keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Sintti ja Melrose kävivät näyttelyssä Lahdessa 15.1. tuomarina oli Dina Korna ja molemmille arvosteluksi EH. Sinttiä vähän jännitti, mutta esiintyi siihen nähden oikein hyvin.

Luna steriloitiin 17.1. märkäkohdun vuoksi. Mummeli ei tahtonut millään nukahtaa, vaan pisti vastaan viimeiseen asti. Leikkaus sujui kuitenkin hyvin ja Luna oli jo tolpillaan, mutta tokkurainen kun haettiin se eläinlääkäriltä. Tänään (18.1.)aamulla Luna oli oikein iloinen ja pirteä, (ehkä vähän turhankin)kun olisi halunnut jo leikkiäkin, vaikkei sellaiseen olisi vielä lupaa.