sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Pennut 4,5 viikkoa

Pennut kasvavat edelleen kovaa vauhtia ja nauttivat ulkoilusta, tosin eivät vielä kauaa jaksa pihalla olla, vaan väsy iskee nopeasti kun on paljon uutta nähtävää. Pennut nauttivat ihmisseurasta ja juoksevat perässä iloiseti kutsuttaessa. Pennut ovat päässeet tutustumaan perheemme muihin koiriin, jotka ovat ottaneet pennut hyvin vastaan. Otettiin pennuista ensimmäiset seisotuskuvat. Tosin tapahtuma oli helpommin sanottu, kuin tehty. Olisivat mieluummin kipitelleet ympäriinsä, kuin olleet paikkallaan.

Victoria


Leonardo


Albert


Thomas


Pablo


Gloria


torstai 17. toukokuuta 2018

Pennut kasvaa

Kaikki pennut kasvavat hyvin ja ovat jo kovia liikkumaan. Silmät aukesivat 2viikon iässä ja sen jälkeen kehitys on ollut huimaa. Pennut ottavat murina painiotteluita ja karkailevat pentulaatikosta. Pennut ovat päässeet tutustumaan ulkoilmaan ja Milli-mummoonsa, joka otti pennut vastaan erittäin äidillisesti. Se olisi ollut valmis imettämään niitä. Tähän perään muutama kuva pennuista työnimillä varustettuina.

 Gloria 2vko

Leonardo 2vko 

 Thomas 2vko

 Pablo 2vko

 Victoria 2vko

Albert 2vko

Alla olevissa kuvissa pennut 3vko

 Gloria

 Leonardo

Victoria 

Pablo 

Thomas 

Albert